Saturday, December 22, 2018

Joulumietteitä kulkukissoista ymv loisista ;) joita näkyy roikkuvan kadunkulmissa ja jopa verovaroillamme muiden maiden kusettajina keskuudessamme


Joulumietteitä kulkukissoista ymv loisista ;) joita näkyy roikkuvan kadunkulmissa ja jopa verovaroillamme muiden maiden kusettajina keskuudessamme. Pahimmat loiset desantteina hallituksessa, eduskunnassa, sekä virkaloisina tuomareina, syyttäjinä ymv demlakoirina

Giljotiinille olisi käyttöä ns. demokratiakriiseissa muulloinkin kuin ns Ranskan vallankumouksen aikaan oli.

Lapsuudessani keräännyttiin aina syksyisin teilaamaan kulkukissoja houkutellen ne johonkin ahtaaseen eteiseen. 

Minä n. 10 vuotiaana sitten lammasturkissa ja mopolakissa ja silmäsuojin otin kiinni ja naapurin Olavi Lörpys väänteli niskoja nurin ;). 1980-luvun alussa sitten hautasin Olavi Lörpyksenkin Kurun hautausmaalle ollessani kirkon palveluksessa.


Joko kansa herää tai menehtyy kuten muuallakin on käynyt alkuperäkansoille elintasopakolaisten vallatessa "vihreät laitumet".



Näin pitäisi nykyäänkin tehdä kulkukissoille, sekä muille keskuuteemme tulleille loisille ja hyysääjilleen, jotka kasvattavat epäsopua kansakuntamme väestönvaihtoa edistäen. (Erilaisista joukkoraiskaajista on tullut uusi eliitti, joista ei saa käyttää oikeaa nimitystä)

Kansakunnan asialla eduskuntaan valkoisin ajatuksin Seppo Lehto Tampere Pirkanmaa 
https://eduskuntavaaliehdokas-Tampere.blogspot.com

Seppo Lehto valkoinen vaihtoehto eduskuntavaaleissa 2019, käymmehän jälleen valoa päin kun talvipäivän seisauspäiväkin tuli jo ohitettua.
------------------------
Mustille murkinaa tai myrkkyä kippoon?
https://mustille-murkinaa.blogspot.com
---------------------